Huijakkaa, kuukautisia ei vieläkään näy.
Eilen tosin oli kipeä masu, mutta saapi nyt nähä joko olisivat kohta tulollansa.
Loppu viikosta uusin testin, jos ei vieläkään ole alkanut. Hermostuttaa.
Viikonloppu meni jälleen ulkona ollessa. Alkaa pisamatkin tekemään paluuta talven jälkeen..
Grillattiin viikonloppuna ja minäkin popsin muutamat herkulliset piffit <3
Perjantaina teimme vartaita ja lauantaina kanaa (+ ukoille makkarat).
Kanan fileeviipaleet ovat niiiiin parhaita! Kevyitä myös, varsinkin grillattuna.
Yllättävää, että ne kana pihvit on n. 5x5cm kokosia ja jaksoin syödä KAKSI + lisäksi vähän salaattia.
Olin aivan ymmällään, kun maha stoppasi syömisen. Oli aivan hillittävä ähky, tuntui selässä asti.
Ilmeisesti mahalaukku kutistunut lähes olemattomiin.
Hidastunut kovasti painon putoaminen, kun olen lisännyt päivään yhden ateria.
(eilen sorruin ja napsin illalla juustoa muutaman siivun + 2 dominoa)
72,5kg / -0,100kg
Nyt ajattelin alkaa leipomaan. Alkaa pakastin olla jälleen tyhjä leivoksista.
Inhotaa tarjoilla vieraille "kaljupää" kahveja, joten pakko tehdä lisää tarjottavia.
Olen koittanut muokata kaikki valmistamani reseptit kevyemmiksi. Vielä on hieman hakusessa,
mitä voi jättää pois ja millä kevyemmällä vaihtoedolla mikäkin voidaan korvata.
Toki "terveellisemmät" leivokset ovat hieman erimakuisia. Ei niin makeita yms.
Nyt ajatelin tehdä erän kevyitä muffineja..
.. ja kumota keveyden tunkemalla dumle suklaalevyn palasen osan sisälle. Tuolla on jääkaapissa ollut muutaman kuukauden moinen levy, liian makeaa meidän makuun. Loppuihin laitan mustikoita sekaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti