Eilen oli konsultilla käynti, ensiviikolla samaan aikaan uudestaan. Otin enemmän nyt suolaisia keittioja & muutaman makean+ kokeeksi yhden puuron.
Banaani, saksanpähkinä/toffee & vanilja ovat KAUHEITA. Mieli muuttuu, kun useamman syö, yök.
Suklaa, minttusuklaa & mansikka on hyviä.
Suolaisista en ole maistanut vielä muita, kuin sieni & tomaatti.
Jälleen olin aamulla punnitsemisen jälkeen hyvällä mielellä. 76,6kg, eli -0,300kg.
Painoindeksisi on 26,7. Se tarkoittaa, että olen "lievästi" lihava. Hah, jotain "positiivista".
Olen juminut samassa painossa n.7vuotta, 67-68kg ja olen aina pitänyt itseäni lihavana, suuri vatsaisena/reitisenä.
Ja nyt haluan niiiiin kovasti päästä takaisin tuohon kyseiseen painoon, jossa pidin itseäni lihavana, joka nyt tuntuu hoikalta. Hieman ristisiitaista?
Ei ole vieläkään ollut pääsärkyjä yms. Konsulttini meinasi, että ketoosi vaikuttaa. Ei suurempia näläntunteita.
Vettä pitäisi muistaa kovasti juoda. Voi painokin tyssätä paikalleen, jos ei vettä juo.
Pitää koittaa olla vessassa käymättä kovin usein, ettei tee itselleen "hallaa". Muuten tulee samat ongelmat, ku ennen synnytystä. Eli ei pysty piettään kovin kauaa ja pitää kokoajan rampata pikku pisulla.
Hyvillä mielin jatketaan! :) -->

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti